Minulle tuli tänään soitto, että pitopalvelullemme on tullut muuta menoa hääpäiväksemme. Nimittäin Hautajaiset. Ymmärrän kyllä, mutta miksei tätä voinut kertoa silloin kun pitopalvelusta sovimme tämän ihmisen kanssa?
Mistä tähän hätään saan pitopavelun jostain? Kolme viikkoa aikaa.. onnistuuko?

19.05 22:07 piia

Kai noissakin pitäisi olla joku systeemi, että jos pitopalvelu peruu oman kämminsä takia niin eikös he olisi edes jotenkin korvaus velvollisia???

19.05 22:40 pentukissa

What? Siis ottiko ne uuden keikan vaikka teillä oli sopimus, vai tuliko niille siis jonkun henkilökunnan läheisen hautajaiset? Uskomatonta. Mietinkin tätä jo etukäteen että pitäisi saada joku kirjallinen sopimus tehtyä, mutta unohtuikin sitten koko juttu tietty kun palaveerattiin pitopalvelun kanssa. Ei nekään kyllä mitään ehdottaneet. Onko muilla täällä kirjallisia sopimuksia?

No ei auta, hihat heilumaan vaan ja maanantaina soittelet niitä läpi! Ehkä vielä ei onneksi ole hääsesonki ihan hulluimmillaan, kyllä varmaan jostain vielä löytyy. Kurjaa on kyllä. :(

19.05 23:25 Pilvilinna

Mielestäni heidän pitäisi kyllä jotenkin korvata tämä meille, etenkin kun näin lyhyellä varoitusajalla peruuttivat. Ja siis joo he ottivat uuden keikan meidän sopimuksestamme huolimatta. Kyllä olen sitä mieltä että kannattaa jos vain mahdollista tehdä kirjallinen sopimus jatkossa kun ei näistä ikinä tiedä!

Pakko se on lähialueen pitopalvelut soitella maanantaina läpitte. Toivon todella että joku löytyisi.

Tänään sitten käytiin tanssikurssilla ja nyt enää vain kotona harjoittelua :)
Toivon että selviämme kunnialla häävalssista :D

Tanssikurssin kävimme Tampereella tanssikoulu tanssiksessa.

19.05 19:56 Pilvilinna

Harmi että ette kokeneet tunnista olevan hyötyä :/ Meille siitä oli kyllä iso apu. Itse opin nopeasti ja sulhanenkin melkein eli pitää vain kotona hioa enään :)

19.05 22:34 pentukissa

Askeleissahan ei ole mitään hankaluuksia, mutta varmaan en vaan osaa olla vietävänä. :/

19.05 23:26 Pilvilinna

No voi :/ Toivotaan nyt sitten että ehditte hoitaa häävalssinne kuntoon ennen häitänne :)

Nyt on kakunkoriste tilattu ja pöytäjärjestyskin juhlapaikalle suunniteltu. Sitä tunnin pöyrittelin paperilla kunnes keksin sopivan. Nyt vain pitäisi istumajärjestystä kehitellä. Kuinkakohan vaikeaa se tulee olemaan.

Häämekkokin menee ystävälleni käsittelyyn (hän on ompelija) ja sitä hieman muokataan kokooni sopivaksi. Kankaat kävimme tänään ostamassa :)

Sitten asiaan joka ei liity häihin mutta huolestuttaa minua eniten. Kuukautiseni ovat olleet nyt 18 päivää myöhässä ja olen tehnyt kolmisen kappaletta raskaustestejä joista kaikki ovat olleet negatiivisia.
Miksi kuukautiseni ovat jääneet pois jos en ole raskaana? ja mitä voin tehdä?

19.05 15:03 pentukissa

Näkyis kyllä melko varmasti testissä jos olisit raskaana. Oman kokemukseni mukaan ne on myöhässä koko ajan enemmän ja enemmän siksi että nyt mietit ja stressaat sitä koko ajan. Kyllä se siitä.

19.05 15:35 annechristine

Ihmiskroppa on aika kummallinen kapistus johon stressi vaikuttaa aika tavalla. Luultavimmin tuo on syynä, koska kyllä nuo testit aika luotettavia on.
Mutta jos sua asia stressaa, niin soitappa vaikka paikkakuntasi ehkäisyneuvolaan, he osaavat sinua auttaa.

19.05 21:17 Blondetta

mulla syyskuusta asti jääny kuukautiset pois ja pitäny aloittaa hormoneilla.. Yks mikä on varma että stressin takia varmasti voi jäädä pois, sullaki h-hetki niin lähellä.. R-testi kyllä osoittaa jos olet, joten voit kyllä luottaa siihen jos testi näyttää negaa.. Sit on erilaisia juttuja johon toi kuukautiset vaikuttaa, esim. monirakkulaiset munasarjat, kilpirauhasen vajaatoiminta ym..

Kolme viikkoa jäljellä ja minulle iski sormus ongelmia. Aluksi olin ajatellut meneväni äitini sormuksella mutta nyt jotenkin ajatus jostakin toisesta sormuksesta tuntuu paremmalta.

17.05 22:58 jonnaa

Minulla ainakin sormus on todella tärkeässä roolissa, koska se on ikuinen, sen on oltava vimpan päälle miellyttävä. Jos epäilyttää, niin liikkeeseen vaan testailemaan, jos se täydellinen ihanuus löytyisi :)

17.05 23:07 Tea1

Voihan sitä käydä tosiaan ainakin kattelemassa :)

18.05 02:02 Pilvilinna

Taidanpa siis huomenna mennä heti testailemaan :)

Kenen on tarkoitus maksaa polttarit? Morsiusparin vai polttariporukan?

17.05 15:03 annechristine

Kyllä se polttariporukalle kuuluu. :)

18.05 00:10 senjar

Juu kyllä mäkin oon sitä mieltä, että se polttariporukalle kuuluu, tosin itseä ei haittaisi maksaa omaa osuutta jos näin pitäisi :)

18.05 19:00 Jaanuska64

Polttariporukka hoitaa kustannukset ja järjestelyt. Minulle järjestettiin ihanat ja juuri minulle sopivat polttarit. Kaikilla oli hauskaa eikä minua nöyryytetty. Sain uusia kokemuksia ja ihanan illan rakkaimpien ystävieni kanssa. Saan olla onellinen ystävistäni, jotka olivat polttareissani oikeasti juuri minun vuokseni ja minua varten järjestäneet aikaa ja muuta mukavaa :).

Kaasoni ilmoitti minulle polttari päivämäärän ja polttarit olisi tarkoitus pitää 2.6. ja alkavat kuulemma klo 12.00 :)
Hihi^^ en malta odottaa mitä ohjelmaa kaasoni on meille keksinyt.
Meillä siis on yhteiset polttarit :)

16.05 13:32 jonnaa

Meillä kanssa polttareita vietetään ensi kuun lopulla, eli 30.6. Käytännön syistä päivämäärä pitää olla tiedossa, että saadaan lapsille järjestettyä hoitopaikka. Meillä molemmilla on polttarit siis samana päivänä :) Sulhon polttariohjelmasta tiedänkin jo osan ja varmasti on miellyttävä ja ikimuistoinen päivä! Toivottavasti on minullakin.

16.05 16:08 morsian_2012

Mä en yhtään tiedä koska mun polttarit on… :D mies kyllä tietää siis että hän on lasten kanssa silloin kotona.. mutta mä voisin kuvitella että mun polttarit on 15.6-17.6…. miehellä on 30.6 polttarit :)

17.05 15:06 annechristine

Mulla on polttarit 9.6, miehen polttaripäivä ei ole vielä tiedossa. :)

Kaasoni otti töitä hääpäivän aamuksi elikkäs hänellä on töitä 7-14.30 ja meillä on kuvaus 15.00 ja kirkko 17.00 kukat pitää hakea 13.00. Joten miten ihmeessä selviän kaikesta yksin.

Esimerkiksi äitini ei voi auttaa, koska hänellä on itsellään kampaaja ja meikki samana päivänä ja laittaa sisarukseni valmiiksi.

16.05 21:14 jonnaa

Minä oon nanniiin kanssa samoilla linjoilla. Jos oma kaasoni ois töissä hääpäivänä, niin vaihtoon kyllä menis. Mulle tulis sellanen tunne, ettei kaaso pidä päivää kovinkaan tärkeänä ja on sama mennä töihin..

17.05 07:59 Pilvilinna

Hyvä vain että joku kertoo minulle nämä asiat suoraan :) Mutta joo taidan tuon varakaason hankkia niin onpahan sitten ainakin joku tuki ja turva.

17.05 09:03 nanniii

Kuulostaa hyvältä! :)

Meillä on sulhaseni kanssa ongelmana valita että soitetaanko me häissä rakkauslauluja vai meidän tyylistä musiikkia eli heviä ja rockia :/

15.05 10:58 pippuri

Meillä bändi soittaa alkuun muutaman tanssillisemman setin ja vaihtaa tyyliä pikkuhiljaa rockimmaksi. Olen varma että tuo toimii hyvin :)

Miks pitäis soittaa just rakkauslauluja? Vai tarkoitatko rakkauslauluilla ylipäätänsä kevyempää musiikkia, josta vanhempi väki tykkää (iskelmää?)?

15.05 16:17 Pilvilinna

Siis tarkoitan juurikin rakkauslauluja. Äitini mukaan häissä kuuluu soittaa rakkauslauluja.. Noh minähän sitten kuunttelin häntä ja suunnittelin soittolistan täynnä rakkauslauluja mutta tällein myöhemmin ajateltuna en yhtään pidä ideasta.

15.05 17:37 morsian_2012

ME tehdään ainakin tosi sekalaista.. rockia, heviä, iskelmää, poppia, hoppia.. dupsteppiä… yms! :)

Onnittelumalja
Ruokailu
Leikki
Hääkakun leikkuu
Puheita
Tietovisa
Leikki
Häävalssi
Musiikkia
Kimpun heitto
Sukkanauhan heitto

Tarvitseeko lisätä jotain tai jättää jotain pois?

14.05 07:11 nanniii

Hyvältä kuulostaa! :) Aika samoilla täälläkin mennään. :)

14.05 20:21 Tea1

Kuulostaa hyvältä ja meillä aika sama :)

15.05 11:00 pippuri

Varmasti toimiva :) Tosin itse jättäisin leikit pois listasta, sillä ne varmasti aiheuttavat “eih” ajatuksia monissa ja he saattavat ajoittaa tupakka- ym tauot juuri niiden kohdalle tahallaan. Toisaalta, jos haluat “varoittaa” leikeistä etukäteen niin silloinhan ne sopivat hyvin printattuun ohjelmaan :)

Millainen avausleikki teille tulee? Meillä kun on pienenä ongelmana löytää sopivan mielenkiintoista avausleikiksi..

13.05 12:15 Tea1

Meille tulee aika varmasti se visailu hääparista :)

15.05 11:05 pippuri

Jos meille jotain “avausleikkiä” tulisi niin se olisi se tutustumisleikki, jossa seremoniamestari pyytää tiettyjä ihmisryhmiä nousemaan ylös, esimerkiksi: Sulhasen vanhemmat, morsiamen vanhemmat, sulhasen työkaverit, morsiamen kummit jne. Tätä jatketaan niin kauan, että kaikki ovat saaneet nousta ainakin kerran ylös ja kaikilla on periaatteessa ollut mahdollisuus katsoa, kuka on kukin.

Tai sitten se perinteinen avainleikki, jossa useille suvun nuorille miehille on etukäteen jaettu “morsiamen asunnon” avaimia ja suvun vanhimmalle naiselle on annettu “sulhasen asunnon” avain. Seremonia mestari sanoo kutakuinkin: “Nyt kun hääpari on vihitty, on aika että kaikki miehet palauttavat morsiamen asunnon avaimet” -näitä tulee siis paljon ja kaikkia naurattaa. Ja seuraavaksi seremoniamestari sanoo: “Myös sulhasen asunnon avaimet pitäisi nyt palauttaa”, jolloin tämä vanha rouva köpöttelee palauttamaan avainta ja kaikilla on vielä hauskempaa :)

Tällä hääseinällä

Tilaa RSS-syöte

Pitopalvelu peruutti

19.05 20:16
3 kommenttia, viimeisin: 19.05 23:25

Tanssikurssista suoriuduttu :)

19.05 14:01
4 kommenttia, viimeisin: 19.05 23:26

Kuulumisia

18.05 22:14
5 kommenttia, viimeisin: 19.05 21:17

Sormus ongelmia

17.05 22:11
3 kommenttia, viimeisin: 18.05 02:02

Kuka maksaa polttarit?

17.05 08:00
6 kommenttia, viimeisin: 18.05 19:00

Polttarit

15.05 19:41
7 kommenttia, viimeisin: 17.05 15:06

Mistä apua hääpäivänä?

14.05 23:11
12 kommenttia, viimeisin: 17.05 09:03

Millaista musiikkia?

14.05 16:19
8 kommenttia, viimeisin: 15.05 17:37

Mitä mieltä olette tästä hääohjelmasta?

14.05 01:24
3 kommenttia, viimeisin: 15.05 11:00

Millainen avausleikki?

12.05 21:47
2 kommenttia, viimeisin: 15.05 11:05

sormuksen kaiverrus

10.05 11:15
3 kommenttia, viimeisin: 11.05 07:45

Heliumpallot

09.05 23:14
7 kommenttia, viimeisin: 10.05 23:27

Iltabileet vai ei?

09.05 03:41
7 kommenttia, viimeisin: 13.05 12:36

edesmenneet osana häitä

09.05 00:54
4 kommenttia, viimeisin: 09.05 16:28

Pelko siitä että kaikki peruuntuu

07.05 22:09
5 kommenttia, viimeisin: 10.05 18:43

Hääkakku ja tarjoilijat

07.05 16:24
5 kommenttia, viimeisin: 08.05 12:17

Avioliiton esteiden tutkinta

07.05 11:48
3 kommenttia, viimeisin: 07.05 21:45

Ruusunterälehdet

07.05 04:33
3 kommenttia, viimeisin: 07.05 21:44

Ikean reissu

06.05 16:09
2 kommenttia, viimeisin: 06.05 23:37

Karkki mietteitä

03.05 23:26
9 kommenttia, viimeisin: 06.05 12:24

Ilmapallot ja kukat

03.05 15:34

Valokuvaaja varattu :)

03.05 13:50
2 kommenttia, viimeisin: 04.05 13:04

Tilaus tehty :)

02.05 00:16
4 kommenttia, viimeisin: 04.05 07:52

Väri ongelmia..

01.05 22:38
4 kommenttia, viimeisin: 02.05 20:57

Suunnitelmat edistyy :)

24.04 18:34

Laihdutus vinkkejä!!

19.04 23:50
4 kommenttia, viimeisin: 20.04 21:02

nyt se iski

16.04 16:50
5 kommenttia, viimeisin: 16.04 22:33

Ostoksia

12.04 08:32
8 kommenttia, viimeisin: 18.04 07:58

Nyt se sitten tuli

29.03 14:23
5 kommenttia, viimeisin: 01.04 13:35

Painajaisia

28.03 11:41
2 kommenttia, viimeisin: 01.04 13:34

Tämän päivän ohjelmaa

27.03 22:06
2 kommenttia, viimeisin: 28.03 06:13

Sormusvala

25.03 14:21
7 kommenttia, viimeisin: 01.04 22:52

Sormus asiaa

25.03 14:07
6 kommenttia, viimeisin: 16.04 19:35

Iho ongelmia

24.03 11:52
8 kommenttia, viimeisin: 25.03 23:51

Alkoholittomat häät

21.03 21:14
5 kommenttia, viimeisin: 23.03 13:46

Heittoriisi pussukat

21.03 19:34
3 kommenttia, viimeisin: 22.03 10:44

Alkoholittomat polttarit

13.02 18:19
3 kommenttia, viimeisin: 14.02 08:57

Löytöjä

10.02 18:56
2 kommenttia, viimeisin: 11.02 12:26

Vieraskirja

09.02 16:45
10 kommenttia, viimeisin: 24.03 12:02

Häävalssi valittu :)

08.02 20:29
9 kommenttia, viimeisin: 10.02 09:17

Mietteitä

06.02 20:19
13 kommenttia, viimeisin: 09.02 20:25

Mukava viikonloppu edessä

03.02 16:15
4 kommenttia, viimeisin: 04.02 09:33

Karkkibuffet

02.02 16:02
3 kommenttia, viimeisin: 02.02 17:28

Sormus löytyi

31.01 17:41
6 kommenttia, viimeisin: 31.01 23:19

Häälahjalista

30.01 22:13
9 kommenttia, viimeisin: 31.01 00:02

Hääkarkit

30.01 20:53
14 kommenttia, viimeisin: 31.01 01:09

Ongelmia

30.01 15:35
9 kommenttia, viimeisin: 31.01 00:09

Sulhasen puku

30.01 14:45
6 kommenttia, viimeisin: 30.01 22:08

Ostoksia

30.01 11:57
6 kommenttia, viimeisin: 30.01 21:40

Askartelua

28.01 16:43
5 kommenttia, viimeisin: 29.01 10:04

Hääpuku

27.01 19:28
9 kommenttia, viimeisin: 30.01 14:21

Juhlapaikka

26.01 14:31
5 kommenttia, viimeisin: 26.01 18:57

Kutsut

25.01 21:34
9 kommenttia, viimeisin: 26.01 09:21

Hääkutsut

25.01 15:33
10 kommenttia, viimeisin: 26.01 14:49

Hääriisi

23.01 23:07
21 kommenttia, viimeisin: 30.01 23:06

Pilvilinna

Häiden sijainti: Pirkanmaa, Akaa

Hääpäivä: 08.06.2012

19 päivää häihin

Häiden vierasmäärä: 82

Hääsuunnittelun edistyminen

Aktiivisuuspisteet: 521

Ilmoituksia

Hääseinien uusia aiheita

Tilaa RSS-syöte

Näytä kaikki aiheet (1199 kirjoitusta)

Tästä se alkaa :)

Pitopalvelu peruutti

Tanssikurssista suoriuduttu :)

töksähdys

Kuulumisia

50 päivää ja stressikerroinn about 100

paniikki

Bändi ongelmia

Kampausmietteitä

Sormus ongelmia

Viimeksi kommentoidut

Tanssikurssista suoriuduttu :)

Pitopalvelu peruutti

Häät on peruttu

Tästä se alkaa :)

Kuulumisia

Kampausmietteitä

Bändi ongelmia

ilouutisia!

Kuka maksaa polttarit?

hääpukua & remonttia

Artikkeleita

Häämuistion