Häätutka

Häätutka on Häämuistion ylläpitämä blogi. Päivitämme blogiin häihin ja Häämuistioon liittyviä kuulumisia.

kuva + kuva = kuvakuva

Häämuistion boolilaskuria voi nyt käydä kokeilemassa täällä

Mitä pidätte ja voisiko vielä lisätä jotain?
Mitä olette mieltä esim. siitä, että omat booliohjeet voisi tallentaa muistilapuiksi boolilaskurin kautta?

18.01 15:02 ElokuunMorsian

Tismalleen samaa mietin kun Pentukissa! Älyttömän hankala hahmotella paljon kuluu juomista :o

18.01 15:04 Jaakko

Kaavat on tehty niin, että oletuksena kaikki jotka yleensäkin juo, niin ekan tarjollaolotunnin aikana tinttaa kaksi lasia boolia ja sitten sen jälkeen yhden/tunti. Noudattanee aika hyvin boolin kulutuksen keskiarvoa varsinkin keskikokoisissa/isoissa häissä (suositus Alkon Boolikirjasta). Setien suuri määrä suvussa voi tietenkin tuoda pienen paineen boolin määrän lisäämiseen :)

18.01 15:11 haamuistio

Heipä hei!

Kulutus arvioidaan juuri niin kuin Jaakko sanoi, eli kaksi annosta per ensimmäinen tunti ja sen jälkeen yksi annos per tunti.
Voimme lisätä laskuriin mummot ja juopot sedät huomioivan ominaisuuden, jos tarpeeksi moni sellaista kaipaa :)

Tällä hääseinällä

Tilaa RSS-syöte

Uusi tuttavuus: Wedding Service Finland - Kortit 100% suomalaista laatutyötä!

23.04 14:49
1 kommentti: 25.04 13:36

Hullu häärumpali ottaa shown haltuun

18.04 13:31

Kepponen&Kosinta

02.04 14:55

Awww

26.02 17:04
1 kommentti: 26.02 23:01

Trash the ... Suit?

23.02 14:10

Wanha paperinukkemorsiuspari

23.02 13:58

Puisia kakkukoristeita ja pelastuksen tarpeessa olevia helmiä

07.02 17:05
2 kommenttia, viimeisin: 07.02 22:04

Tulevia tanssikursseja

31.01 19:03
1 kommentti: 03.02 14:33

Yllätyskilpailun voittaja

31.01 15:08
9 kommenttia, viimeisin: 01.02 12:47

Viime viikon voittajat

24.01 12:11
5 kommenttia, viimeisin: 25.01 00:10

Huomenlahjakuvauksen Studio Coolpooliin voitti...

20.01 19:58
15 kommenttia, viimeisin: 31.01 09:14

Toinen Joulu: Torstain voittaja

19.01 15:04
5 kommenttia, viimeisin: 20.01 19:59

Toinen Joulu: Keskiviikon voittaja

18.01 15:01
4 kommenttia, viimeisin: 18.01 17:10

Toinen Joulu: Tiistain voittaja

17.01 13:47
3 kommenttia, viimeisin: 17.01 23:09

Tämän viikon teema: Toinen Joulu!

16.01 15:48
4 kommenttia, viimeisin: 18.01 17:11

Baby, baby, baby

13.01 18:37
3 kommenttia, viimeisin: 15.01 19:23

Ensi viikon teema: Toinen Joulu!

12.01 17:14
2 kommenttia, viimeisin: 12.01 22:21

Vielä ehtii osallistua kilpailuihin!

30.12 17:46

Lopunaikojen kihlakuvaus

28.12 13:35
3 kommenttia, viimeisin: 29.12 12:03

Bestmanin lahja - Häämuistion valinnat

19.12 22:27
4 kommenttia, viimeisin: 20.12 23:13

Inspiraatiota Liisa Ihmemaassa -kuvauksista

17.12 22:22
7 kommenttia, viimeisin: 18.01 14:51

Boolilaskuri lisätty

13.12 17:11
9 kommenttia, viimeisin: 18.01 15:11

Alkuvuoden 2012 häätapahtumat

07.12 17:07
10 kommenttia, viimeisin: 22.01 01:43

Upea häätaltiointi

04.12 14:29
5 kommenttia, viimeisin: 09.12 16:05

Tetris-kutsukortit

01.12 17:22
2 kommenttia, viimeisin: 18.01 02:29

Lauluyhtye Ambitus Turun Taidekappelissa

01.12 00:03
2 kommenttia, viimeisin: 02.12 15:56

200 rikki, isoja saippuakuplia ja muuta päivitystä

30.11 20:53
1 kommentti: 18.01 14:55

Suunnittelutyökalun päivitystä

23.11 13:30
2 kommenttia, viimeisin: 25.11 20:29

Häämuistion ja Coolpoolin yhteistyö jatkuu: Huomenlahjakisa!

14.11 19:27

Hääpuvun seikkailuja häiden jälkeen

07.11 17:47
5 kommenttia, viimeisin: 18.01 20:50

Yllätyskilpailu

01.11 15:28
18 kommenttia, viimeisin: 20.01 13:06

Hunajakisa 2

25.10 19:24
2 kommenttia, viimeisin: 11.01 15:06

Suku- / suhdekaavio hääparista vieraille

23.10 17:59
1 kommentti: 17.01 22:10

Häämuistion ja Mr Coolpoolin yhteistyö jatkuu pian

21.10 12:09

Hunajakisa 1

16.10 23:40
40 kommenttia, viimeisin: 31.12 01:18

Häähunaja

10.10 18:39
6 kommenttia, viimeisin: 19.01 22:39

Kravattisolmut

10.09 19:31
7 kommenttia, viimeisin: 05.11 13:27

Tee oma morsiuspuku alle kympillä!

09.09 12:54
9 kommenttia, viimeisin: 27.11 17:56

Häämuistio.fi sivusto on uudistunut syksyksi 2011

06.09 15:20

Hyvät hääalan yritykset!

31.08 15:34

Häät sulhasen tapaan Suomi etsii hääpareja!

08.08 14:51
1 kommentti: 08.09 18:39

Onnea Tuomas ja Ankku tänään 6.8.2011!

06.08 10:39
6 kommenttia, viimeisin: 08.09 18:34

Osallistu Neljät häät ohjelmaan ja saat matkalahjakortin!

05.07 13:38
6 kommenttia, viimeisin: 08.09 18:40

Kuvia Charlenen ja Albertin häistä

04.07 17:40
8 kommenttia, viimeisin: 08.09 18:35

Albertin ja Charlenen häiden seuraaminen

01.07 15:02
6 kommenttia, viimeisin: 14.07 15:01

Huomenlahjakuvauksen voittaja

28.06 06:33
8 kommenttia, viimeisin: 16.09 14:08

Voita häämatka / Hyvää juhannusta!

23.06 19:33

Yhteisvihkiminen 11.11.2011 Kallaveden seurakunnassa

15.06 15:45
1 kommentti: 08.09 18:43

Hauska idea hääkutsuksi: taskuliina!

06.06 22:01
6 kommenttia, viimeisin: 16.07 04:21

Häämuistion kilpailu: voita huomenlahjakuvaus Studio Coolpooliin!

23.05 14:00

Häät sulhasen tapaan

15.05 21:01
5 kommenttia, viimeisin: 24.07 02:52

Häämuistion hääseinät avattu!

14.05 11:12

Tulevia tanssikursseja

10.05 12:37
3 kommenttia, viimeisin: 08.05 14:24

Ennakkovaraus Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoihin

01.05 19:16
2 kommenttia, viimeisin: 16.07 04:17

Kuninkaallisten häiden seuraaminen

29.04 17:41
1 kommentti: 09.07 10:24

Englannin kuninkaalliset häät

28.04 19:00
14 kommenttia, viimeisin: 03.11 14:55

haamuistio

Ilmoituksia

Hääseinien uusia aiheita

Tilaa RSS-syöte

Näytä kaikki aiheet (1199 kirjoitusta)

Tästä se alkaa :)

Pitopalvelu peruutti

Tanssikurssista suoriuduttu :)

töksähdys

Kuulumisia

50 päivää ja stressikerroinn about 100

paniikki

Bändi ongelmia

Kampausmietteitä

Sormus ongelmia

Viimeksi kommentoidut

Tanssikurssista suoriuduttu :)

Pitopalvelu peruutti

Häät on peruttu

Tästä se alkaa :)

Kuulumisia

Kampausmietteitä

Bändi ongelmia

ilouutisia!

Kuka maksaa polttarit?

hääpukua & remonttia

Artikkeleita

Häämuistion