Tämä viikko on ollut melkoista hullunmyllyä. Töissä oli toinen vuoden kiireisimmistä viikoista ja pelkkiä lisä-/ylityötunteja kertyi 22,5h! Tuntui että joka päivä vain lähti töihin heti herättyään (siinä yhden/kahden jälkeen iltapäivällä) ja meni nukkumaan heti kun töistä pääsi kotiin (siinä viideltä aamulla…). Huh! Onneksi kaikelle ylimääräiselle rahalle on varmasti käyttöä häissä :D haha.
Laihtuminenkin konkretisoitui kun käytin hyvin ansaitun vapaapäivän alle puoli vuotta vanhojen Espritin farkkujen pienentämiseen. Ihanaa että ne ovat taas sopivat, tosin en tiedä voiko niitä pienentää enää enempää istuvuuden kärsimättä, jos (toivottavasti kun) laihdun vielä lisää. Oli se kuitenkin sen arvoista. Lähdemme aikaisin lauantaiaamuna kuudestaan Italiaan Cerviniaan laskettelemaan! Matkaan lähdemme minä, sulhaseni, hänen vanhempansa ja sulhasen veli vaimoineen eli melkoinen sukureissu siitä tulee! En malttaisi odottaa! Bonuksena pääsen vielä esittelemään “uusia” farkkuja :D
Aloitin myös edellisviikolla virkkaamaan huivia itselleni häitä varten. Ihastuin haarukkapitsi ohjeeseen pari vuotta vanhassa Suuri Käsityö -lehdessä ja painuin seuraavana päivänä ostamaan langat. Valitsi unelmankevyttä “Vivaldi” mohairlankaa ja ainakin kahden ensimmäisen kaitaleen perusteella onnistuin valitsemaan jotain, joka vastaa mielikuvaani. Neulelankojen kohdalla osun nimittäin usein harhaan enkä saa lopputuloksesta kuvitelmani veroista.
Kävin myös samalla reissulla varaamassa kutsujen ja menu & pöytäkorttien pahvit ja hain ne toisena päivänä Sinellistä. Kannattaa muistaa että CityShoppari-kortilla saa kerran vuodessa -20% kertaostoksesta (10% normaalisti) ja yli 100e askartelutarvikeostoksessa se alkoi jo tuntua :D Hups, koskahan lipsun lopullisesti budjetista…?
Kaiken kaikkiaan upea viikko takana, rankasta työviikosta huolimatta. Voisipa näitä onnen hetkiä purkittaa ja lääkitä itseään huonoina viikkoina niillä. No, tuon keinon puuttuessa pitää kait vain palata lukemaan tätä yltiöpositiivista blogipäivitystä ja koittaa tavoittaa sama tunnelma. :)

16.01 11:46
Tilaa RSS-syöte
Tämän viikon kuulumisia
Yleinen hääkeskustelu